Ravintolayhtiö Restamax soitti pörssikelloja New Yorkissa

Restamax Oyj
Mediatiedote 30.10.2014

Ravintolayhtiö Restamax Oyj:n ensimmäinen vuosi pörssissä huipentui, kun yhtiö sai keskiviikkona 29.10.2014 kunnian soittaa Nasdaq-markkinapaikan päätöskelloa New Yorkissa. 

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Timo Laine soitti klo 16.00 paikallista aikaa pörssin sulkemisen merkiksi kelloa, joka päätti osakkeiden kaupankäynnin markkinapaikalla. Seremoniaan osallistuivat myös yhtiön toimitusjohtaja Markku Virtanen, hallituksen jäsen ja perustaja Mikko Aartio sekä talousjohtaja Jarno Suominen. Restamax listautui NASDAQ OMX Helsinkiin viime vuoden marraskuussa.

– Takanamme on varsin mielenkiintoinen vuosi, ja tämä on meille hieno päivä. Kun perustimme yrityksen vuosia sitten, emme olisi voineet kuvitella olevamme vielä jonain päivänä listattuna Nasdaqiin. Olemme ensimmäinen ravintola-alan pörssiyhtiö paitsi Suomessa, myös koko Skandinaviassa. Uskon tämän olevan hyvä askel koko ravintolabisnekselle, kertoi Laine puheessaan.

– Ravintolamarkkina Suomessa kasvaa koko ajan, ja toivon mukaan jonain päivänä suomalaiset kävisivät ravintoloissa yhtä ahkerasti kuin Amerikassa, korosti Laine.

Suomen aikaa klo 22.00 tapahtunut kellonsoitto televisioitiin suorana lähetyksenä kansainvälisillä uutiskanavilla ja seremonia kellonsoittajineen näkyi myös Times Squarella. Perinteisen kellonsoiton kokee vuosittain vain muutama suomalaisyritys.

Valokuvia ja videotaltioinnin tilaisuudesta voi ladata täältä.

Lisätietoja:
Markku Virtanen, toimitusjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 400 836 477, markku.virtanen@restamax.fi
Jarno Suominen, talousjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 40 721 5655, jarno.suominen@restamax.fi

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni, joka tarjoaa myös henkilöstövuokrauspalveluja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintola-alan toimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 80 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Gringos Locos, Bodega Salud, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner, Daddy’s Diner, Stefan’s Steakhouse ja Wayne’s Coffee Suomi. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee noin 900 henkilöä, vuoden 2013 pro forma -liikevaihto oli 87,0 miljoonaa euroa ja käyttökate 13,3 miljoonaa euroa.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi