RESTAMAXIN YHTEISTYÖ TAMPEREEN NUORKAUPPAKAMARIN KANSSA JATKUU – LUVASSA KANSAINVÄLINEN SUURTAPAHTUMA TAMPEREELLA

Restamax Oyj
Mediatiedote 13.1.2016
Julkaisuvapaa: heti

Ravintolayhtiö Restamax jatkaa yhteistyötä Tampereen Nuorkauppakamari ry:n kanssa. Vuodelle 2015 solmittu yhteistyösopimus saa jatkoa vuodelle 2016. Yhteistyön tuloksena Tampereella järjestetään mm. JCI European Conference 2016 -tapahtuma, johon odotetaan jopa 2000 osallistujaa ympäri maailman.

Suomen suurimman nuorkauppakamarin, vuonna 1956 perustetun Tampereen Nuorkauppakamari ry:n ja Restamaxin yhteistyö jatkuu. Yhteistyösopimuksen myötä järjestö ja sen pari sataa jäsentä voivat jatkossakin hyödyntää Restamaxin monipuolisia yhteistyökumppanietuja.

– Olemme olleet hyvin tyytyväisiä tähän kumppanuuteen, joten halusimme ehdottomasti jatkaa tätä yhteistyötä. Harva ravintolatoimija pystyy tarjoamaan yhtä laajan palvelukattauksen kuin Restamax. Yhtiön monipuoliset palvelut sekä kymmenet eri ravintolat ja yökerhot Pirkanmaan alueella ovat tarjonneet meille huiman määrän mahdollisuuksia mielenpainuvien kokousten, palaverien ja muiden tapahtumien toteuttamiseen, kertoo Tampereen Nuorkauppakamarin tuore puheenjohtaja Jaakko Dunder.

Yhteistyössä merkittävä suurtapahtuma Tampereella

Yksi vuoden 2016 merkittävimmistä yhteistyön merkkipaaluista tulee olemaan kesäkuussa järjestettävä Nuorkauppakamareiden Euroopan konferenssi. Tampereen Nuorkauppakamari järjestää 15.–18.6.2016 Tampereella EC2016-tapahtuman, johon odotetaan 1500–2000 osallistujaa niin ulkomailta kuin Suomesta.

– Kyseessä on Euroopan suurin nuorkauppakamareiden vuosittainen tapahtuma. Konferenssiin osallistujat ovat nuoria menestyjiä ja tulevaisuuden vaikuttajia eurooppalaisessa elinkeinoelämässä. Meillä on ilo isännöidä tätä kansainvälisesti merkittävää tapahtumaa ja toteuttaa se tiiviissä yhteistyössä osaavien kumppaneidemme, kuten Restamaxin kanssa, toteaa tapahtuman markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Henri Liljeroos TNKK:sta.

Restamax tulee vastaamaan neljän tapahtumapäivän aikana 1500–2000 osallistujan päiväruokailuista sekä kahdesta iltajuhlasta. Tapahtuman tervetuliaisvastaanotto järjestetään Viihdemaailma Ilonassa keskiviikkona 15.6., ja tapahtuman päätösjuhlat juhlitaan näyttävästi lauantaina 18.6. virallisten Gaala-jatkojen merkeissä yökerho Unionissa.

– On huikeaa olla osana tätä valtavaa tapahtumaa sekä tukea sitä monipuolisella ravintola- ja tapahtumaosaamisellamme. Sekä ruokaravintolamme että yökerhomme ovat lähteneet ilolla suunnittelemaan ja toteuttamaan tätä merkittävää eventtiä. EC2016 kruunaa hienosti onnistuneen yhteistyömme, jolle tämän vuoden osalta on kovat odotukset, tuumaa Restamaxin linjajohtaja Miko Helander.

JCI European Conferencen avainpuhujia ovat mm. Peter Westerbacka Rovio Entertainmentista, Atte Hujanen, yksi Slushin perustajista sekä Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.

– Seminaariohjelman lisäksi luvassa on monenlaista oheisohjelmaa, kuten joogaa, saunomista, konsertteja ja vierailuja, jotka järjestetään yhdessä yli 30 muun kumppanikamarin kanssa ympäri Suomea. Näin ollen tapahtumalla on todella merkittävä taloudellinen vaikutus paitsi Tampereen alueen elinkeinoelämälle, myös laajemminkin, Liljeroos sanoo.

Tampereen Nuorkauppakamari ry on valittu kahdesti maailman parhaaksi ja kolmesti Euroopan parhaaksi. Restamaxin ja TNKK:n yhteistyösopimus on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka.

Lisätiedot:

Miko Helander, linjajohtaja, Restamax Oyj, p. + 358 50 567 9227
Jaakko Dunder, puheenjohtaja, Tampereen Nuorkauppakamari ry, p. +358 500 312 500
Henri Liljeroos, markkinointivastaava, EC2016-tapahtuma, p. +358 44 501 0900

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni, joka tarjoaa myös henkilöstövuokrauspalveluja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintola-alan toimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 100 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. von Trappe -ravintolat, Bodega Salud, Viihdemaailma Ilona, American Diner, Daddy’s Diner, Stefan’s Steakhouse sekä Galaxie- ja Space Bowling & Billiards -viihdekeskukset. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee sesongista riippuen 900–1100 henkilöä, vuoden 2014 liikevaihto oli 86,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 12,0 miljoonaa euroa.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi