NoHo Partners nostaa tähtensä esiin – palkitsee yhden osaajansa vuoden jokaisena päivänä 500 eurolla
Ravintolayhtiö NoHo Partners haluaa kehittää suomalaista ravintolakulttuuria panostamalla henkilöstöönsä ja asiakaspalvelun laatuun. Yhtiö tähtää entistä parempiin asiakaskokemuksiin huomioimalla osaajansa vuoden jokaisena päivänä 500 euron "Sinä olet tähti" -palkkiolla.
Tavoitteena on antaa tunnustusta henkilöstölle hyvin tehdystä työstä ja tarjota asiakkaille yhä laadukkaampia ravintolaelämyksiä. Yhtiö haluaa parantaa ravintolaosaajien arvostusta sekä kannustaa suomalaisia positiivisen palautteen antoon.
- Ravintoloiden asiakaskokemuksessa palvelu ja tunnelma on kaikki kaikessa. Erinomainen ruoka ei yksinään riitä. Tunnelma syntyy ihmisten kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta. Henkilökuntamme ravintoloissa tekee tämän eteen uskomatonta työtä aamusta iltaan. Haluamme jatkossa palkita entistä näkyvämmin onnistuneet kohtaamiset ja nostaa ravintola-ammattilaisten arvostusta. Samalla kannustamme kaikkia asiakkaitamme mukaan kehittämään suomalaista ravintolapalvelukulttuuria, kehottaa NoHon toimitusjohtaja Aku Vikström.
Vastine Suomesta puuttuvalle tippikulttuurille
NoHo Partners seuraa ravintoloidensa asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti muun muassa Net Promoter Score -mittauksin.
- Tulokset ovat olleet varsin hyviä: ravintoloidemme NPS-lukema on keskimäärin 55. Haluamme kehittää asiakaskokemustamme entisestään ja uskomme sen tapahtuvan osaavan ja motivoituneen henkilöstön kautta, Vikström lisää.
Palkitseminen on osaltaan vastine Suomesta puuttuvalle tippikulttuurille.
- Suomalaisille ei ole kovinkaan tyypillistä palkita hyvästä ravintolapalvelusta juomarahalla. Haluamme vaikuttaa tähän ja huomioida osaajiamme yhdessä asiakkaiden kanssa uudella tavalla, toteaa NoHo Partnersin henkilöstöjohtaja Anne Kokkonen.
Tunnustusta tähdille tarjoilijoista tiskijukkiin
NoHo Partners rohkaisee asiakkaitaan, yhteistyökumppaneitaan ja henkilöstöään nimeämään parhaita tekijöitään, jotka ovat onnistuneet ainutlaatuisen asiakaskokemuksen tuottamisessa.
- Sinä olet tähti -tunnustuksen ja 500 euron arvoisen ylimääräisen palkkion työstään voi saada jokainen osaajamme, joka vaikuttaa asiakaskokemukseen aina makuelämyksestä tunnelmaan, musiikista palveluun. Kyseessä voi olla kokki, tarjoilija, tiskari, blokkari, lipunmyyjä, ravintolapäällikkö, myyntihenkilö, järjestyksenvalvoja tai DJ, Kokkonen sanoo.
Noin 220 ravintolan ja kansainvälisille markkinoille laajentumisen myötä NoHo Partners tarjoaa monipuolisia ja joustavia uramahdollisuuksia alan eri tehtävissä. Onnistumisista palkitaan monin tavoin.
- Palkitsemme vuosittain esimerkilliset työntekijät sekä ravintolayksikön, hyviä suorituksia huomioidaan ravintolakohtaisesti ja käytössämme on tuntuvat henkilöstöedut. Kannustamme henkilöstöämme jatkuvaan osaamisen kehittämiseen. Esimiesten koulutukseen satsataan ja esimerkiksi oma opintoväylämme on tarjonnut osaajillemme mahdollisuuden kehittää ammattitaitoaan työn ohessa jo vuosien ajan, Kokkonen kiteyttää.
Ehdotuksia palkkion ansainneista perusteluineen voi tehdä osoitteessa www.sinaolettahti.fi tai lähettämällä WhatsApp-/tekstiviestin numeroon +358 50 476 6725.
Lisätietoja:
Anne Kokkonen, henkilöstöjohtaja, puh. +358 50 547 3849
Aku Vikström, toimitusjohtaja, puh. +358 44 011 1989
Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.noho.fi