NoHo Partnersin Tesi-vaihtovelkakirjalaina järjestellään – mukana yhtiön johtoa ja kotimaisia sijoittajia
NoHo Partners Oyj
SIJOITTAJAUUTINEN 16.5.2022 klo 7.00
NoHo Partnersin Tesi-vaihtovelkakirjalaina järjestellään – mukana yhtiön johtoa ja kotimaisia sijoittajia
NoHo Partners Oyj:n johto ja kotimaiset sijoittajat ovat hankkineet valtaosan valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy:n (Tesi) yhtiölle myöntämästä konversio-oikeudellisesta lainasta ja konvertoineet ostamansa osuudet yhtiön uusiksi osakkeiksi. Jäljelle jääneen noin kuudesosan lainan pääomasta ja koroista yhtiö maksoi takaisin Tesille kassavaroin.
Järjestelyn myötä yhtiön oma pääoma vahvistuu ja nettovelka pienenee yli 10 miljoonalla eurolla. Toteutettu järjestely luo yhtiölle taloudellista liikkumatilaa, mikä vauhdittaa tulevaisuuden kasvuhankkeiden toteuttamista osana yhtiön kannattavan kasvun strategiaa.
Järjestelyssä yhtiöön sijoittivat hallituksen puheenjohtaja Timo Laine (Laine Capital Oy:n kautta) sekä hallituksen uudet jäsenet Kai Seikku (Seico Investments Oy:n kautta) ja varapuheenjohtaja Yrjö Närhinen. Yhtiön johdosta järjestelyssä yhtiöön sijoittivat toimitusjohtaja Aku Vikström, varatoimitusjohtaja Jarno Suominen ja talousjohtaja Jarno Vilponen. Uusina sijoittajina mukaan tulivat Länsiauto Oy ja AH Capital Oy. Lisäksi järjestelyssä omistustaan lisäsivät nykyiset osakkeenomistajat Mika Ihamuotila (PowerBank Ventures Oy:n kautta) ja Veikko Laine Oy, joka kasvattaa omistustaan yhtiössä merkittävästi.
- Yhtiö on siirtymässä strategiansa mukaiseen kasvuvaiheeseen matkallaan Pohjois-Euroopan johtavaksi ravintolayhtiöksi. Toteutettu järjestely vahvistaa yhtiön taserakennetta ja vapauttaa sen omia rahavirtoja tulevaisuuden kasvuinvestointeihin. Tämä on samalla vahva luottamuksen osoitus yrityksen omistajilta, uusilta hallituksen jäseniltä ja johdolta yhteiseen kasvutarinaamme, toteaa NoHo Partnersin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine.
Konversio-oikeudellinen laina oli Tesin vakautusrahoitusta koronatilanteessa, ja se muodosti osan yhtiön rahoitusratkaisusta pandemian aiheuttamalle poikkeusajalle.
Yhtiö tiedotti osakkeiden merkinnästä erityisten oikeuksien perusteella 13.5.2022 pörssitiedotteella, joka on luettavissa täällä.
Lisätietoja:
Aku Vikström, toimitusjohtaja, NoHo Partners Oyj, +358 44 235 7817
Jarno Suominen, varatoimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen, NoHo Partners Oyj, puh. +358 40 721 5655
Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.noho.fi
NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 250 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi, Friends & Brgrs, Campingen ja Cock’s & Cows. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 100 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Yhtiö tavoittelee 400 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2024 loppuun mennessä. Yhtiön visiona on olla Pohjois-Euroopan johtava ravintolayhtiö.